Suomalaiseen herkuttelukulttuuriin kuuluvat oleellisesti makkara ja peruna. Nämä ovat erilaisissa muodoissa, usein kuitenkin suunnilleen samassa suhteessa. Tässä hieman luksus makkaraperuna-resepti

Vegaaninen makkarapelti ja kurkkusalaatti
Hieman hienommaksi hiottu versio perusmakkaraperunoista
Ainesosat
Pelti
- 1 kg perunoita, uusia jos on
- 3 rkl rypsiöljyä
- 1 tl paprikajauhetta
- 1,5 tl suolaa
- 0,5 tl mustapippuria
- 2 punaista paprikaa
- 4 kpl vegemakkaroita (esim. Pirkka)
- 1 dl hienonnettua persiljaa
Kurkkusalaatti
- 1 kurkku
- 1 sipuli
- 3 rkl rypsiöljyä
- 1,5 rkl omenaviinietikkaa
- 1 rkl Dijon-sinappia
- 1,5 tl sokeria
- 0,5 tl suolaa
- 0,5 dl hienonnettua persiljaa
Chiliketsuppi
- 1 dl ketsuppia
- 0,5 tl srirachaa
Valmistusohjeet
Kurkkusalaatti
- Halkaise kurkku neljään osaan pitkittäin. Poista siemenet lusikan avulla, leikkaa kuutioiksi. Hienonna sipuli
- Sekoita öljy, etikka, sinappi, sokeri ja suola tasaiseksi kastikkeeksi. Sekoita yhteen kastike, hienonnettu persilja, kurkkukuutiot sekä puolet hienonnetusta sipulista
Pelti
- Kuori tai pese perunat huolellisesti, paloittele keskikokoisiksi paloiksi. Levitä perunat pellille tai isoon uunivuokaan (leivinpaperin päälle). Pyörittele öljyssä ja mausteissa
- Paista 225 asteessa 20-25 minuuttia
- Pilko siivottu paprika. Leikkaa vegemakkarat neljään osaan
- Ota pelti uunista ja lisää paprika sekä makkarapalat perunoiden sekaan. Paista vielä 10-15 minuuttia
- Sekoita sriracha ketsuppiin
Tarjoilu
- Nosta pelti uunista ja ripottele päälle sivuun otetut puolet sipulisilppu sekä persiljaa. Tarjoa kurkkusalaatin ja chiliketsupin kera
Vinkit ja muistiinpanot
Kannattaa testata eri vegemakkarat - niissä on paljon eroja.
(Kuva: Unsplash)
Vastaa