Jouluun kuuluu taatelikakku. Sen voi toki valmistaa myös ennen joulua. Reseptissä on runsaasti aineita, mutta valmistaminen ei ole vaikeaa. Kakku maistuu kaikille ja se säilyy hyvin!

Vegaaninen taatelikakku
Jouluinen herkku
Ainesosat
- 3 dl taateleita (n. 150 g)
- 3 dl kuumaa kahvia tai teetä
- 1 dl öljyä
- 2 dl siirappia
- 2 tl kardemummaa
- 1 tl neilikkaa
- 0,5 tl maustepippuria
- 0,5 tl suolaa
- 3,5 dl vehnäjauhoja
- 1 tl ruokasoodaa
- öljyä ja korppujauhoja vuoan jauhottamiseen
Valmistusohjeet
- Pilko taatelit pieniksi paloiksi
- Sekoita kulhossa kahvi, öljy, siirappi, kardemumma, neilikka, maustepippuri, suola sekä taatelit. Jätä seos n. 10 minuutiksi jotta taatelit pehmenevät
- Soseuta seos sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Seokseen voi jäädä pieniä taatelipaloja. Mikäli seos on kuumaa, jäähdytä se vaikkapa vesihauteessa tai jääkaapissa
- Mittaa sekaan puolet vehnäjauhoista sekä ruokasooda, sekoita tasaiseksi. Lisää loput vehnäjauhot ja sekoita - Vältä ylisekoittamista, jotta taikina ei muutu sitkoiseksi
- Öljyä ja jauhota puolentoista litran vetoinen kakkuvuoka. Kaada taikina vuokaan tasaiseksi kerrokseksi
- Paista n. 1 tunti 175-asteisessa uunissa. Paistamisen puolessa välissä peitä kakku leivinpaperilla, jotta sen ei pala
- Kakku on valmis, kun siihen tökättyyn tikkuun ei jää taikinaa, se on irronnut vuoan reunoista ja se tuntuu nostettaessa kevyeltä
- Kumoa valmis kakku vuoasta n. 5 minuutin vetäytymisen jälkeen. Anna kakun jäähtyä ennen leikkaamista ja tarjoilua
Vinkit ja muistiinpanot
Halutessasi voit lisätä taikinaan hieman saksanpähkinärouhetta
(Kuva: Unsplash)
Vastaa